Hau!

Kyllä, se  olen todellakin minä, kaikkien aikojen Lara!

Pahoittelen, etten ole hetkeen kertonut kuulumisia. Olen ollut varsin kiireinen, koska minua tarvitaan vähän joka puolella. Viimeksi tänään suojelin kädellistä metsänpedoilta, kun se raivasi minulle polkua lempimetsääni Askolan Vahijärvelle. Seuraavaksi minun täytyy vahtia, ettei se polta tukkaansa (mitä tukkaa...?) paistaessaan minulle noita loppuja makkaroita. Olemme nyt siis täällä kivityömaalla tekemässä omia juttujamme, koska kivitöillä ei ole niin kiire, mutta kotonakaan ei oikein jaksaisi lorvailla.

Kuulitte oikein! Olemme nyt pääsiäisenä lorvailleet ensimmäistä kertaa seitsemään viikkoon! No, se pitkäperjantain lorvailu on vähän suhteellinen käsite, kun kädelliset tekivät puhdehommia koko päivän ja me Emma-pennun kanssa komentelimme, kumpikin vuorollamme. Joka tapauksessa nyt ei olla oltu pariin päivään missään palkkatyössä, mikä on aika poikkeuksellista. Tuo minun kädelliseni vaikutti aluksi todella uupuneelta ja kiukkuiselta, kun se oli tehnyt pari viikonloppua noita jakeluhommia päivätyönsä ohessa, mutta jostain syystä se on sen jälkeen vain piristynyt. Ihan kuin se surutautikin olisi hellittämässä nyt, kun se saa kuvitella olevansa tarpeellinen muuallakin kuin yhdessä työpaikassa.

Ei tuo kyllä pelkällä työllä ole parantunut. Sillä vain on älyttömän hyvät ystävät. Tuo Emman kädellinen potkii sitä koko ajan eteenpäin, Vantaalla on ihan uskomaton olento, joka osaa haukkua oikeat haukut oikeaan väliin, on tuolla ihan huippu äitikin ja koko joukko hyviä ihmisiä joka puolella. En ymmärrä kuinka tuollaisten läheisten keskellä ylipäänsä voi masentua.

Tänään kädellisellä on ollut huonompi päivä pitkästä aikaa. Siksipä komensin sen kivityömaalle moottorisahan kanssa. Huijasin sen ensin uskomaan, että on kamala kiire sahata polttomontun luota muutama portugalilainen nupuhäkki klapeiksi, ja sitten ohjailin sen oikeasti tärkeään työhön, nimittäin avaamaan minun vanhat polkuni tuolta takametsästä. Joku ilkimys harvennuskädellinen tukki ne viime syksynä. Kyllä tuo raivasikin varmaan sata metriä hiki hatussa, mutta jätti sitten homman sikseen ja alkoi leikkiä minun kanssani. En raaskinut olla vihainen...

Ei minulla oikeastaan asiaa ollut. Piti vain elämöidä välillä. Nyt lähdemme hakemaan läheisestä lähteestä aamukahvivedet ja sitten varmaan luemme hetken kirjaa ennen yötä ja unia. Voikaa hyvin!

Lisäys 18.4.2017 klo 6:05: Emme me sitten kamalasti nukkuneetkaan, kun koordinaattorikädellinen hätisteli meidät hätäapujakeluun aamuyöksi.