Tervemorohei!

Ensimmäisenä täytyy kertoa tuosta tervehdyksestäni. Kädellinen oppi sen miljoona ja puoli vuotta sitten syntymäkylässään Multialla, jonka urheilukentän laidalla sijaitsevan varastorakennuksen seinään oli joku nuorison edustaja kirjoittanut pilkkaavaan sävyyn "terve moro hei, sulla seisoo mulla ei". Kädellinen on aika vakuuttunut siitä, että lauseen kirjoittaja toivoo kaikkien näiden vuosikymmenien jälkeen asetelman olevan toisin päin...

No, minä en seisomisesta piittaa, olen enemmänkin istuvaa, makaavaa, juoksevaa ja joskus peräti lentävää sorttia. Jätän tuollaiset aforismit siis omaan arvoonsa. Oheisessa kuvassakaan en seiso:

Asiaan! Kädellinen on nyt tehnyt 38 päivää putkeen töitä. Se on siis rikkonut kaksi ja kolme kahdeksasosamiljoonaa vuotta sitten, joskus historian hämärissä 1990-luvulla tekemänsä ennätyksen. Silloiseen 36:n päivän putkeensa se tosin laski mukaan kaikki tunninkin mittaiset päivät, joita se ei nykyisin kehtaa edes luokitella työpäiviksi. Reppana pitää tuota huikeana työputkena., vaikkei se ole kuin 2% MINUN parhaillaan käynnissä olevasta työrupeamastani. Koirahan tekee koirantyötä joka päivä, eikä se ole helppoa hommaa tässä kädellisten ja kissojen täyttämässä maailmassa.

Juu, kyllähän tuo jalostaa kiveä kaikki arkipäivät ja joo, on se välillä aika raskasta, mutta minä se vasta kovilla olen, kun yritän estää tuota jalostamasta väärin. Tänään se onnistuikin lyömään kanttiraudalla muurikivestä alakulman rikki ja kyllä minä sen kirosanan kuulin. Ei jäänyt epäselväksi, että joku oli yrittänyt ihan turhaan lohkaista pois poranreikää, joka olisi joka tapauksessa jäänyt maan alle piiloon kastematojen ihailtavaksi. Aika painokas sielunvihollisen kutsuhuuto se oli, minä nimittäin kuulin sen kirkkaasti, vaikka olin sillä hetkellä suorittamassa toista työtäni, kodinturvaurakointia, täällä kymmenen kilometrin päässä kivityömaasta. Ohessa muuten kuva minusta kodinturvatyössä:

Kivityöhön liittyy myös koneilla ajelua. Se sujuu minulta kuin leikki. Olen ajanut trukeilla ja pyöräkuormaajilla vaikka kuinka paljon. Tässä pari arkistokuvaa, toisessa ajan yksin teletrukilla ja toisessa opetan kädellistä ajamaan huomattavasti järeämmällä kalustolla:

Tämä kädellisen jakelutyö on sitten asia erikseen. Minullahan on tärkeä rooli siinäkin, mutta en joudu ajamaan enkä valvomaan laatua. Ensinnäkin yritän häiritä kädellisen keskittymistä niin, ettei se hoksaa laittaa lehteä ihan jokaiselle asiakkaalle, jotta nämä pääsisivät nauttimaan reklamoinnin riemusta. Palautteesta päätellen onnistunkin ainakin välillä, kentältä kuuluu silloin tällöin kommentteja, ettei lehteä ole tullut. On tuo sen jakanut, se vain laittaa sen joskus hädissään väärään laatikkoon, kun alan haukkua pupua kesken suorituksen. Joskus haukun myös asiakkaita. Tiedetään, se ei ole hääviä asiakaspalvelua, mutta kun se on kivaa. Minähän olen suojelijaluonne, suuri ja urhea kodinturvakoira, ja kun minulla ei ole muita uhkia häädettävinä, haukun niitä aamuvirkkuja ikäkädellisiä, joille minun kädelliseni saa joskus ojentaa lehden suoraan käteen.

Ikäkädellinen on siis se sellainen hieman harmaa ja kumarassa, joskus kepinkin kanssa kulkeva kädellinen, joka on ehtinyt kerätä päähänsä niin paljon viisautta, ettei se jaksa enää pitää sitä ihan pystyssä. Eivät ne kyllä minua pelkää, nauravat vain ja kehuvat hyväksi vahtikoiraksi.

Kädellinen on joskus pyytänyt minua viemään jonkin kerrostalon kolmanteen kerrokseen sen kirotun ainokaisen huffustatsplaadetin (noin se kai kirjoitetaan, minä en tuota länsikädellisten kieltä oikein hallitse), joka tuota laiskuria niin kamalasti kehtuuttaa, kuten itäsuomalaiset sanovat, mutta minäpä en suostu. Ei tuo pysty suojelemaan autokuormallista Hesareita, Etlareita, Keskareita, niitä loppuja kolmea huffuplaadettia  ja muutamaa muuta lehteä, jos minä könyän jossain rappusissa! Höhlä!

Kello alkaa taas olla varttia vaille Nukku-Matti, minun täytyy viedä kädellinen iltalenkille. Voikaa hyvin!