Vuh!

Tiedättekö mitä kädellinen teki kaksi viikkoa sitten? Se löi itseään pajavasaralla käteen! Se oli lohkomassa muurikiveä ja kun piti mojauttaa moskalla kanttiraudan päähän (huomaattehan, että osaan monitaitoisena koirana myös kivimiestermit), se hivauttikin itseään rystysen viereen ja siitä kimmokkeella sääreen. Kuuntelin sitä noitumista taukotuvassa ja nauroin pientä koiranaurua hiljaa sisäänpäin, vaikka sitten myöhemmin hoivasinkin sitä kättä oikein empaattisesti. Koska kädellisellä ei ole tapana oppia kerrasta, se mätkäisi itseään moskalla toisen kerran kaksi päivää myöhemmin ja tietysti tasan samaan kohtaan kuin edelliselläkin kerralla. Silloin se vasta noitui! Sieltä tuli hervantaa ja ähtäriä ja pari keuruutakin, niin rumia se puhui. Käsi turposi minun pehmopalloni kokoiseksi ja olimme varmoja, että se murtui. Sitten se parani niin paljon, ettemme enää uskoneet murtumaan, mutta nyt kaksi viikkoa myöhemmin se on edelleen sen verran kipeä, että murtumateoriassa saattaa sittenkin olla perää.

Ei tuo saikkua suostu ottamaan, mutta kävi kuitenkin tänään terveyskeskuksessa näyttämässä kättään, kun lupasi eräälle hääpukukädelliselle tehdä niin, jos käteen sattuu. Olisittepa nähneet tuon ilmeen, kun hääpukukädellinen, jolla on melkein valmis pikkukädellinen mahassa, otti sellaisen spanieli-ilmeen ja vaati noin rankkaa lupausta. Minä näin ja nauroin sitä pientä koiranauruani.

Tiedättekö mitä? Minusta tulee elokuvatähti! Pääsen näillä näkymin esittämään roolia tulevassa Puluboin ja Ponin leffa- elokuvassa. Ei se iso rooli ole, kävelen ohimennen jossain taustalla kauniina kuin keväinen puolukkaketo, mutta siitä pääsen kiinni isompiin, Lassie-tyyppisiin produktioihin.

Tänään oli jännäpäivä. Olemme viettäneet aika paljon aikaa kädellisen työmaalla, mikä on ollutkin kivaa kaikkien pupunpoikasten ja pulujen ansiosta, vaikkei kädellinen annakaan minun lähteä pupujen perään. Pulujen kyllä, kunhan ne ovat lentokykyisiä. Tänään olimme kuitenkin muutaman tunnin kotona, kun tuo pesi pyykkiä ja kirjoitti isännöitsijälappuja, ja menimme sitten pyykinpesun ajaksi karsinaan temuamaan. Olisittepa nähneet, kuinka annoin megapallolle kyytiä! Ja juuri kun meinasi alkaa tylsistyttää, tuli Emma ulos ja lähdimme lenkille. Riehunnaksihan se meinasi mennä, kun emme ole tavanneet viikkoihin, mutta hyvin me pärjäsimme. Sitten vielä riehuimme karsinassa hetken, mutta Lainamummi pisti hommalle stopin, kun luuli minun saaneen tarpeekseni. Itse asiassa olin vasta innostumassa...

Tuo ketale leikkasi turkkini! Onneksi sain jätskiä palkaksi. Nyt pitää lopettaa, voikaa paksusti! Tiedän, että osa ainakin voi.